Tämä torttu on nopeasti kyhättäväsissä edellisenä päivänä. Laitoin yhteen erilaisia aineita, mitä kaapista löytyi. Tämä osoittautui varsin maukkaaksi.

2085125.jpg

Pohja:

Mustikkakaurakuitukeksejä 1/2 pussia

75 g rasvaa sulatettuna

Täyte:

250g maitorahkaa, hyla

2,5 dl Valion mustikkavaniljajugurttia hyla

2 dl  vaahtoutuvaa vaniljakastiketta hyla

3-4 dl vadelmia

2 purkkia Piltti- kuningatarsosetta

3/4 dl sokeria

5 liivatetta

Murskaa keksit pieneksi, sekoita sulatettu rasva ja laita irtopohjaisen vuuan pohjalle jääkaappiin odottamaan  täytteen valmistumista.  Irtopohjaisen vuoan pohjalle laita  leivinpaperia ja ohut kerros margariinia, jotta saat kakun helpommin irrotettua.

Laita liivatelehdet  kylmään veteen  pakkauksen ohjeen mukaan n. 5min.  Sekoita rahka, jugurttia, vaahdotettu vaniljakastike, vadelmat , kuningatarsose. sokeri keskenään.  Kuumenna pakastetusta vadelmoista sulatessa jäänyt mehu tai käytä vadelmamehua. Liota tähän pieneen määrään liivatteet ja lisää mehu seokseen Kaada vuokaan ja laita  jääkaapiin kiinteytymään vähintään muutamaksi tunniksi. Helpointa kuitenkin on tehdä kakku edellisenä päivän valmiiksi.  Koristele halutessasi.