Istuttuani  viime viikolla koko pitkän espanjalaisen härkätaistelun loppuun  arvostin ruokaa, jossa ei ole lihaa. Correda de toros ei oikein sykähdyttänyt minua - ei ainakaan positiivisella tavalla.  Suurta herkkua on kuulemma - härkätaistelussa kuolleen härän häntä ja kivekset.  Härkätaistelussa kuolleen härän lihassa on kuulemma niin paljon adrenaliinia, että espanjalaisissa keittokirjoissa kehotetaan tekemään lihasta muhennosta.

Minusta taistelu oli julmaa ja tarpeetonta, ja minun piti lähes pidätellä itseäni, etten olisi ilmaissut mielipidettäni takanaistuvalle vanhemmalle espanjalaismiehelle, joka huuteli jatkuvasti " ole" , "toro"  jne.   

2006 Helsingin Sanomissa oli kirjoitus, jossa todettiin, että Espanja - seuraavien vaalien jälkeen- harkitsee siirtymistä härkätaisteluun, jossa härkä tapetaan vasta teurastamolla. Osa näkemistäni  matadoreista tuntui olivat mielestäni täysin osaamattomia eivätkä saaneet kertaiskulla härkää kuolemaan. Kivuttomaksi kuolemaa ei kyllä minusta voinut sanoa, enemmänkin julmaksi!

 

1667551.jpg

 

Oliiveja

omenaa

melonia

uuden sipulin vartta

tomaattia

paprikaa

salaatinlehtiä yhtä tai useampaa lajia

juustoa  esim. emmental

salaatinkastike ( extravirgineoliiviöljyä, valkoviinietikkaa, mehua ja mausteita, tomaattipuretta )