Makulaarista nappasin seuraavan piiraan, jota sitten muokkasin hiukan vähentämällä munien (alkuper 3), maidon (1dl -poistin kokonaan) ja mausteita muuttamalla. Ehdotettuja sekoituksia ei ollut meillä kotona, mutta näinkin hyvin meni kaupaksi.  Pinnalle ripottelin vielä hiukan juustoraastetta. Tulee 8-10 palaa.

1520759.jpg
100 g margariinia
1 muna
1 rkl kylmää vettä
2 1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 tl suolaa

Täyte

1 rkl voita tai öljyä
1 rs (noin 450 g) broilerisuikaleita
1 sipuli
3 valkosipulinkynttä
1 ps (noin 450 g) wokvihanneksia
1 rkl yrttimausteita, (käytien oreganoa, rakuunaa,rosmariinia) 
1 tl valkopippuria
1 tl suolaa 
1 muna
1 prk (200 g) kermaviiliä
Sekoita pehmeään rasvaan muna ja vesi. Lisää jauhot ja suola. Taputtele taikina voideltuun, Ø noin 27 sentin piirasvuokaan. Nosta vuoka jääkaappiin täytteen valmistamisen ajaksi. Kuumenna rasva paistokasarissa ja ruskista broileripalat kevyesti.

Hienonna sipuli ja valkosipulinkynnet ja lisää pannulle lihan joukkoon.

Kaada pannulle vihannekset sekä mausteet ja jatka paistamista, kunnes vihannekset ovat lämmenneet. Levitä täyte vuokaan.

Riko muna kulhoon ja lisää kermaviili. Sekoita tasaiseksi ja kaada täytteen päälle.

Paista 200 asteessa noin 30 minuuttia, kunnes täyte on hyytynyt ja pinta kauniisti ruskistunut.