Jekku putosi pari päivää sitten koulussa  korkealta kiipeilytelineeltä ja loukkasi selkänsä. Viime päivät ovat hänellä menneetkin levon kannalta ja aimo annoksen särkylääkkeen  kera. Tänään oli muinaistulien ilta, joten laihaksi lohduksi laitoimme pihalla koko joukon lyhtyjä ja tein tortun. Lapset olisivat epäilemättä syöneet suklaa/sacherkakkua mielellään , mutta  ajattelin tehdä  hiukan terveellisemmän version. Toisaalta muinaistulien illan vuoksi halusin tarjota heille jotain herkullista illan kunniaksi.  Niinpä tein sokerikakkupohján ja täytin sen hedelmillä. Nopeasti se meni parempiin suihin.

851863.jpg

kuva:  C zorro.vuodatus.net

Sokerikakkupohjaan

3 munaa

saman verran tilavuudeltaan  sokeria

saman verran tilavuudeltaan  vehnäjauhoja

0,5-1 tl leivinjauhetta

1 tl vaniljasokeria

Vatka  munat ja sokeri kovaksi vaahdoksi. Lisää sen jälkeen varovasti vehnäjauhot, johon on sekoitettu leivinjauhe. Voitele torttuvuoka, kaada korppujauhoja pinnalle, kaada  sokerikakkutaikina  vuokaan ja paista uunissa.

1 mangososepurkki

Hedelmiä koristeeksi  esim persikoita, viinirypäleitä, kiiwejä

Marjoja esim. punaherukoita

Kun olet kumonnut vuoan,laita se tarjoilualustalle jäähtyneenä. Kaada mangososepurkki pohjalle. Lado sen päälle hedelmiä ja marjoja mielesi mukaan. Itse ladoin mangososeen päälle ensin ohuen kerroksen persikkaviipaleita ja sen päälle sitten marjoja ja hedelmiä.

Hyytelösokeria 1 dl

vettä 2 dl

Keitä vesi hyytelösokeripurkin ohjeen mukaan , kaada koko jan sekoittaen hyytelösokeri joukkoon. Kiehauta. Pari minuuttia jäähtyneenä, kaada lusikalla hedelmien ja marjojen päälle. Tästä jäi tällä kertaa yli puolet jäljelle, eli riippuen vuoasta ja hedelmiesi määrästä  puoletkin tästä annoksesta helposti riittää.