Tämän salaattikastikkeen ohjeen olen saanut vuonna 1993 entiseltä työtoveriltani. Aina tätä tehdessäni minulle tulee hänet mieleen. Hän oli varsin reilu työtoveri ja hänen kanssaan oli helppo tulla toimeen. Jännää, miten erilaisia asioita saattaa liittää johonkin ihmiseen... Ainekset ovat halpoja ja kastike on hyvää. Annoin yhteen aikaan tätä ja Närpesin limppua usealle ystävälleni joululahjaksi. Kun sitten itse aloin saada takaisin Närpesin limppuja joululahjaksi, jäi samalla tämänkin salaattikastikkeen antaminen. Sittemmin olemme tehneet tätä kotikäyttöön eli....

1 rkl hunajaa

0,5 dl vettä

1 pieni tomattipyrepurkki

mustapippuria

n 1/2 tl suolaa

basilikaa

1 rkl viinietikkaa

2 valkosipulin kynttä silputtuna

n 1 dl öljyä .

Lisää 1 rkl hunajaa veteen ja lämmitä mikrossa ,sekoita. Lisää 1 tomaattipyrepurkki nesteeseen ja mausteet. Jos kaapistasi ei löydy em. mausteita, vaihtele niitä vapaasti. Lopuksi lisää öljy vähitellen vatkaten sauvasekoittimella.